Murtovaaralla on asuttu 1840-luvulta vuoteen 1985. Vanhimmat museoon kuuluvat rakennukset ovat ensimmäisen asukkaan Tahvo Saastamoisen rakennuttamat kaksi savupirttiä ja riihi. Itä-Suomessa säilyi pisimpään tuohikattojen perinne, jota Murtovaarassa ylläpidetään.
Mäkitupien Suomi
Pielisen pohjoisosien muutaman talon käsittävät kylät sijaitsivat vesistöjen rannoilla ja vaarojen päällä. Asuinpaikat valittiin niin, että viljelykset olivat suojassa hallalta. Peltojen ympärillä oli hakamaata, jossa laidunnettiin karjaa. Valoisaa lehtipuuvaltaista hakamaata ympäröi yhteismetsä, josta hankittiin esimerkiksi rakennuspuut. Kaskiviljelystä harrastettiin yleisesti.
1800-luvun alkupuolella väestö kasvoi niin nopeasti, että vanhat kylät alkoivat käydä ahtaiksi. Tällöin nuoret pariskunnat saattoivat etsiä yhteismetsästä sopivan paikan, ja rakentaa esimerkiksi kaskipellon viereen pienen savupirtin. Peltoja raivattiin omaan käyttöön vuosi vuodelta lisää, samoin kuin rakennettiin tarpeellisia talousrakennuksia. Tällaista asuinpaikkaa toisen maalla kutsuttiin mäkituvaksi.
Murtovaaran mäkituvan rakensi Tahvo Saastamoinen vaimonsa Anna Korhosen kanssa. Tahvo halusi lunastaa tilan itselleen, ja teki Kuopion lääninhallitukselle uudistilahakemukset vuosina 1846 ja 1851. Hakemukset hylättiin. Mäkituvan pellot eivät elättäneet perhettä, ja Annan poika Lauri Timonen joutui olemaan pitkiä aikoja Saimaan kanavan rakennustöissä. Murtovaaran riihi on todennäköisesti rakennettu myös Tahvo Saastamoisen aikana.
Lipposten Kuruununmetsätorppa
Vuonna 1858, Anna Korhosen jäätyä leskeksi, hän haki poikansa ja miniänsä kanssa muuttopassin Venäjälle. Näin Murtovaara jäi autioksi. Omistaja oli tuolloin Tahvo Ollikainen. Vuonna 1859 mäkituvan osti Sivakkavaaran Matti Lipponen, joka muutti savupirtteihin vaimonsa Greta Valjuksen, kolmen lapsensa ja isänsä Juhon kanssa.
1860-luvun puolivälissä Murtovaarassa asui seitsemän henkeä. Torpassa oli hevonen, vasikka, neljä lehmää ja seitsemän lammasta. Viljaa viljeltiin 0,7 ha, heinää 4,5 ha. Matti Lipponen solmi kruununmetsätorppasopimuksen Metsähallituksen kanssa vuonna 1868. Siinä määrättiin raivaamaan joka vuosi 0,15 ha uutta peltoa ja noin 150 m2 niittyä. Ojia piti kaivaa vuosittain 90 metriä. Vuonna 1869 Matti Lipponen muutti lampuodiksi Sivakkavaara no 2 Pitkälään ja sai Metsähallitukselta häädön Murtovaarasta.
Matin veljenpoika Juho Juhonpoika muutti Murtovaaraan ja teki torpparisopimuksen vuonna 1872. Mukana muuttivat Juhon isä Juho Lipponen ja hänen vaimonsa Anna Reetta Tervo. Nuorempi Juho avioitui vuonna 1875 sotkamolaisen Leena Varpu Korhosen kanssa. Heille syntyi viisi poikaa: Otto, Kalle, Juho, Lauri ja Heikki. Oton ollessa 19-vuotias alkoi perhe rakentaa Murtovaaraan uutta päärakennusta. Muiden poikien muuttaessa muualle jäi taloa asuttamaan Otto, joka avioitui vuonna 1912 Iida Sofia Pellikan kanssa.
Torpparilaki ja savotat
Vuonna 1918 säädettiin torpparilaki, joka salli torpparien ja mäkitupalaisten lunastaa tilansa itselleen. Tämän lain puitteissa Suomeen syntyi yli 90 000 itsenäistä pienviljelijätilaa. Pienviljelijät eivät pärjänneet omien tilojensa tuotoilla, vaan olivat tärkeä työvoimareservi metsäyhtiöille ja metsähallitukselle. Esimerkiksi Valtimon alueen kevätuitot työllistivät vuosittain 1000 miestä. Juho Lipposen perikunnan omistama Murtovaara itsenäistyi asutustilaksi vuonna 1931.
Vuonna 1931 tilalla asuivat Otto ja Iida lastensa Leenan, Hiljan, Katrin ja Heikin kanssa ja Oton veli Kalle. Iida Sofiaa pidettiin vieraanvaraisena emäntänä. Hän hoiti lehmät ja vei hiihtäen Nurmeksen markkinoille myytäväksi voita ja nahkoja. Rahoilla saatiin ostettua sellaista, joita ei itse saatu tuotettua, kuten suolaa ja kahvia. Talossa yöpyi läheisten savottojen työmiehiä, joille myytiin ruokatarvikkeita. Lasten työpanosta tarvittiin kotona. Niinpä lapsista Hilja ei ehtinyt käydä kuin kolme viikkoa kiertokoulua.
Kun äiti Iida Sofia kuoli vuonna 1934 ja vanhin lapsista Leena, muutti avioiduttuaan pois Sivakkavaaraan, jäivät emännän tehtävät 17-vuotiaalle Hiljalle. Emännän kuului hoitaa lehmät ja kerätä lehmien talviheinät ja ruokkia perhe, johon kuuluivat isän ja sisarusten lisäksi isän veljet Kalle ja Lauri. Oman lisänsä toivat savottalaiset, jotka asuivat mielellään Murtovaaran lämpimässä pirtissä. Savottalaisille myytiin omien lehmien maitoa, voita, lihaa, läskiä ja perunaa. Kun vieraita saattoi parhaimmillaan olla viisikymmentä henkeä, tiesi se paljon työtä, mutta myös tuloja perheelle. Hiljan sanoin: Silloin ei Murtovaarassa nähty nälkää!
Tilasta museoksi
Savotoiden muuttuessa konevoiman lisääntyessä, ja asukkaiden vähentyessä, hiljeni elämä Murtovaarassa. Vuonna 1963 kuoli Hiljan setä Kalle. Silloin Hilja jäi asumaan taloa yksin satunnaisten työmiesten ollessa talossa kortteeria. Koska Hiljalla ei ollut perillisiä, laittoi perikunta tilan myyntiin.
Vuonna 1964 ostivat serkukset Teuvo ja Veikko Hakkarainen Murtovaaran tilan, myivät metsät yhtiölle ja vuonna 1967 tilan pihapiirin Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiölle museoksi. Kauppakirjassa sovittiin syytingistä: neiti Hilja Lipposella oli oikeus asua Murtovaarassa elämänsä loppuun saakka. Museotoiminta alkoi vuonna 1972, ja päänähtävyys oli Hilja Lipponen, joka osasi kertoilla elävästi elämästään saloseudulla. Hilja asui Murtovaarassa vuoteen 1985, jolloin hän muutti vanhainkotiin.
Tervetuloa tutustumaan Murtovaaraan!